Yrityksemme

Suomen Lasermaalaus Oy perustettiin vuonna 2021 tuomaan Suomeen uusi tapa tuottaa yritys- ja mainosgrafiikkaa.

Lasermaalauksessa käyttämämme ohjaustekniikka kehitettiin yhteistyössä oululaisten ohjelmoijien ja laitevalmistajan kanssa juuri meidän tarpeitamme vastaavaksi.

Visiomme

Tulevaisuuden tekniikkaa nyt vain meiltä yksinoikeudella

Vuonna 2021 Lahti oli Euroopan ympäristöpääkaupunki. Tuolloin keskustelimme yhdessä asioista, joihin ympäristöpääkaupunki-hanke oli löytänyt ekologisemman vaihtoehdon ja toisaalta niistä, mihin vaihtoehtoa ei vielä ollut. Se muovin määrä, mitä  hankkeen esittelyyn ja mainostamiseen käytettiin, tuntui valtavalta, puhumattakaan siitä sivutuotteena syntyvän jätteen  määrästä.

Lasermaalaustekniikkaan  tutustuttuamme vakuutuimme siitä,  että lasermaalaus on tulevaisuuden tapa vähentää muovin käyttöä esimerkiksi tällaisten  tapahtumien markkinoinnissa ja tiedottamisessa.

Näemme muovin käytön minimoimisen merkittävänä maapallon selviytymistä edistävänä  tekijänä. Folssiilisten polttoaineiden tarvetta rajaamalla ja prosessissa syntyvän jätteen minimoimisella vähennämme olennaisesti muovin tarvetta graafisella alalla.

Korvaamalla teippaukset ja tarrat lasermaalauksella, pinnan luomiseen käytetyn muovin määrä vähenee merkittävästi ja materiaalihukka kutistuu nollaan.